*

Tepon politiikan nurkkaus Aina joskus mieleeni tulee tavalla tai toisella politiikkaan liittyvä aihe, josta on hyvä kirjoittaa. Tämä on se nurkkaus, jonne nämä kirjoitukset päätyvät.

Lukukausimaksut kaltevalla pinnalla

Vuonna 2015 puhuin siitä, kuinka Sipilän hallitus päätti sallia lukukausimaksut EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulleille opiskelijoille ja vuonna 2016 taas kerroin, kuinka Helsingin yliopiston professori Hannu Vartiainen ja kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen lähtivät jo ideoimaan lukukausimaksuja myös EU:n kansalaisille ja suomalaisille. Nyt, vuonna 2017, pääsen puhumaan siitä, että Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ehdottaa lukukausimaksujen ottamista käyttöön Suomessa myös EU:n kansalaisille ja suomalaisille. Tämä oli vain yksi kohta tutkimuslaitoksen julkaisussa, jossa mietittiin myös muita tapoja parantaa korkeakoulujen taloutta, mutta kuvaavaa on Etlan itse otsikoineen tekstin "Etla ehdottaa: selvitystyö käyntiin korkeakoulujen lukukausimaksuista".

 

Tiedättekö, mikä on kalteva pinta? Kalteva pinta, ns. slippery slope, on argumentaatiotapa, jossa väitetään yhden asian johtavan loogisesti seuraavaan ja lopulta ollaankin luisuttu jo niin pitkälle, ettei mitään voida enää tehdä. On liukastuttu ja kaaduttu. Ennustelin jo tuolloin, että ulkomaalaisille suunnattu lukukausimaksu kostautuu vielä suomalaisillekin opiskelijoille. Nyt näyttää tässä todellakin näin käyneen: kun on ensiksi avattu mahdollisuus lukukausimaksuille edes teoreettisesti, sitä aletaan ihan tosissaan tuputtamaan ratkaisuna korkeakoulujen talousongelmiin. Etla myös väittää silmät kirkkaasti, että yhdistettynä hyvin suunniteltuun opintolainajärjestelmään ei lukukausimaksujen pitäisi estää edes vähävaraisten perheiden opiskelua tai sosiaalista liikkumista.

 

Korostin ihan itse tuon sanan "laina", koska se kertoo jo aika paljon. Tässä halutaan jääräpäisesti omaksua amerikkalais-englantilainen tyyli laskuttaa korkeakouluopinnoista ja pakottaa ihmiset tukeutumaan valtaviin lainoihin.  Opintolainat ovat järkyttävän kokoisia USA:ssa ja UK:ssa jo siksi, että lukukausimaksut ovat joskus astronomisia - tähänkö Suomessa pitäisi lähteä? Valmistuessaan jokaisella opiskelijalla on kymmenien tuhansien eurojen opintolaina? Ei se ainakaan rohkaise mm. hankkimaan autoa, asuntoa tai perhettä, koska koko ajan kylmää ajatus lainan takaisinmaksusta työmarkkinoilla, joissa töitä ei ole läheskään kaikille (tai ainakaan työtä, josta ollaan valmiita maksamaan). Suomi romuttaisi samalla myös yhden tärkeän osan yhteiskunnastamme, maksuttoman korkeakoulutuksen, joka on mahdollistanut sen, että kuka tahansa voi oikeasti hakeutua opiskelemaan ilman sitä, että pitäisi joko säästää vuosikymmenet ennen sitä tai toivoa, että syntyy rikkaaseen perheeseen (tai saa valtavan stipendin). Etlan lukukausimaksuehdotus asettaisi välittömästi köyhät eriarvoiseen asemaan, koska de facto heillä ei olisi mahdollisuuksia enää hakea korkeakouluihin, koska vaikka sisälle pääsisivätkin, eivät he kykene lukukausimaksuja maksamaan. Leikitään, että lukukausimaksu olisi 2 000 euroa; jos suorittaa kandidaatin ja maisterin tutkinnot viidessä vuodessa, eli määräajassa, on siinä jo 10 lukukautta eli hintaa tulisi 20 000 euroa opinnoille. Jokainen perhe ei voi säästää etukäteen suunnattomia summia lapsen opintoja varten - on olemassa perheitä, joissa eletään toimeentulotuen, työkyvyttömyys- tai sairaseläkkeen tai työttömyyspäivärahan varassa tai jossa on useampia lapsia. Ja aika kova vaatimus on säästää tuollainen raha kasaan omalla työllä, etenkin opiskelijalle, opiskelija kun saa tätä nykyä tienata vuodessa 11 850 euroa, jos saa 9 kuukautta opintotukea, ilman, että menettää opintotukia. Tuosta kun lohkaistaan 4 000 euroa (kaksi lukukausimaksua), niin ei hirveästi hurrata, eritoten kun ennakonpidätys ja muut lakisääteiset kulut pidätetään tuosta 11 850 eurosta etukäteen.

 

Idea kertoo siitä, miten Suomeen halutaan väkipakolla apinoida anglosaksinen korkeakoulumalli, joka toteutuessaan heikentäisi rajusti sosiaalista liikkuvuutta Suomessa, jossa jo muutenkin koulutus ja varallisuus periytyy yhä enemmän. Onneksi Sosialidemokraattiset Opiskelijat, Keskustan Opiskelijaliitto ja Kokoomuksen Opiskelijaliitto ehtivät jo älähtää asiasta, joten opiskelijoiden keskuudessa ei tälle ainakaan ole tilausta. Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja opetus- ja kulttuuriministeri Sanna Grahn-Laasonen (kok) kielsivät lukukausimaksujen ottamisen käyttöön hallitusohjelman vastaisina ja pääministeri Juha Sipiläkin (kesk) totesi, että ei aihe ole vielä kevään puoliväliriihen aihelistalla. Huolettaa vain tämä Sipilän toteamus, että hallitus ei tuo lukukausimaksuja kevään puoliväliriiheen - pääministerimme on varsin impulsiivinen mies ollut näissä toimissaan ja hän ei tässä irtisanoudu suoraan lukukausimaksuista, toisin kuin Orpo ja Grahn-Laasonen.

 

Toivottavasti tällä kertaa koulutuslupaus ei petä keskustalta ja kokoomukselta, viimeksi se petti ja pahasti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun ensin kuulin tuosta ETLA:n esityksestä ottaa käyttöön yliopistojen ja korkeakoulujen lukukausimaksut Suomessa luulin, että se tarkoittaa jonkinlaista muodollista summaa, jolla hiukan pyritään myötävaikuttamaan suhtautumiseen opiskeluun ja opintojen nopeuttamiseen. Muistaakseni meilläkin oli kauppakorkeakoulussa 70-luvulla jonkinlainen muutaman satasen lukukausimaksu.

Mutta esityksessä olikin arvioitu 2000 euron maksun vaikutusta kokonaistulokertymään. Se on kyllä kohtuutonta opiskelijoille ja muuttaisi koko systeemin kerralla sellaiseksi, että vain varakkaammat pystyisivät kouluttautumaan. Tuo summa vastaa opiskelijan ruokabudjettia koko lukukauden aikana. Ei ole mitään järkeä hypätä yhdeltä laidalta toiselle. Jossain on se kultainen keskitiekin.

Käyttäjän tepposuontakanen kuva
Teppo Suontakanen

Ymmärtääkseni yliopistojen ylioppilaakunnilla on jäsenmaksu, joka on pakollinen kaikille opiskelijoille. Tämä on aika lähellä tosiasiallisesti (hyvin nimellistä) lukukausimaksua.

Mutta kyllä vaan. 2000 euroa lukukausimaksuna on posketon idea. Pakottaa suomalaiset velkaantumaan entisestään.

Toimituksen poiminnat